Viikon namupala
hakemistoon

Amiga Inc. kehittää uutta laitteistoriippumatonta Amiga-käyttöjärjestelmää. Uuden järjestelmän kehitysympäristön ensiversio, Amiga SDK 1.0, julkaistiin keväällä ja ensimmäiset ilmaisohjelmat uudelle Amigalle ovat jo ilmestyneet. Tutustumme orastavaan tarjontaan esittelemällä loppuvuoden ajan joka viikko yhden tällaisen ohjelman.

A-Noid

40/2000 - Janne Sirén

3D-kirjastojen ja -kiihdytyksen vielä puuttuessa kehitysympäristön ensimmäisestä versiosta on seuraavan sukupolven Amigan ilmaispelitarjonta sangen yksinkertaisissa kantimissa. Doom ja Quake on toki portattu uuteen ympäristöön, mutta mielenkiintoisempaa on tarkastella millaisia uusia luomuksia Amiga-yhteisö saa aikaiseksi. Rady Marusan A-Noid on yksi ensimmäisistä ja kirjaimellisesti vauhdikkaimmista peleistä.

Sievän kukkaispäätytön koristama A-Noid on perinteinen Arkanoid-klooni, jossa heitellään Boing-palloa ruudun alareunassa olevalla mailalla kohti yläreunan palikoita, jotka räjähtävät kosketuksesta. Tavoitteena on tietenkin päästä eroon kaikista palikoista. Hieman perinteisestä poiketen hiirellä ohjattu maila ei liiku vain sivusuunnassa, vaan myös rajoitetusti ylös ja alas.

Valitettavasti A-Noid ei ainakaan 333 megahertsin ja Riva TNT:n vauhdittamassa testiympäristössä osoittautunut kovin pelattavaksi - tai vähintäänkin turkasen vaikeaksi. Kuvaruutukaappauksessa näkyvät muutamat tuhotut palikat olivat melkoisen tuskan takana, kun ensimmäisen parin mailaniskun jälkeen Boing aloittaa sellaisen viipellyksen ruudulla että alta pois. Käyttöliittymää vaivaa myös kontrollien toimiminen vain hiiren ollessa ikkunan kohdalla, mikä on sangen ikävää, kun yrittää pysyä Boing-pallon ääntä nopeamman momentumin tahdissa.

A-Noid on kuitenkin värikäs ilmestys ja hieman virittelemällä siitä saisi mukavan lisän työpöydän ajanvietelokeroon. Mukana ei tule lähdekoodia, joten toistaiseksi ainoa mahdollisuus yrittää hidastaa A-Noidia pelikelpoiseksi on ajaa samanaikaisesti muutamaa prosessori-intensiivistä sovellusta. Todennäköisesti pelattavuus myös vaihtelee melkoisesti laitteisto- ja ohjelmistokokoonpanosta riippuen.