[ Ajankohtaiset ] [ Sivukartta ]

Amiga ja vuosi 2000 - "Vaihtoehtoinen tapa viettää uutta vuotta"
Esa Heikkinen

Oli tullut taasen vuoden viimeinen päivä. Tällä kertaa erikoista oli se, että kyseessä oli vuosituhannen viimeinen päivä. Tämän huomasikin jo aamulla, esimerkiksi televisiosta tuli aamupäivästä asti uudenvuoden viettoa ympäri maailmaa suorana lähetyksenä. Uusivuosi tulisi selvästi olemaan erilainen kuin aiemmin. Toisaalta; jos elämästään oikein etsimällä etsii jotain onnea, niin lieneehän se tuuria, että näkee vuosituhannen vaihtumisen - se mahdollisuus kun sattuu vain harvoille sukupolville.

Näin jälkeenpäin ajatellen uusivuosi ei oikeastaan ollut juurikaan kummempi kuin aikaisemmin. Se ero oli, että nyt ensi kertaa ostin ja ammuin raketteja, ehkä siksi että tänä vuonna oli varaa törsätä niihin. Tai no, oikeastaan ei olisi ollut, sillä budjetti heittikin tonnilla, mutta sain tietää siitä vasta arjen tultua kun pankista tuli kirje...

Ylimainostettu millennium

Koko loppuvuoden 1999 ovat asioita ymmärtämättömät toimittajat suoltaneet joka paikasta tuutin täydeltä millennium-kauhukuvia. Kaikki lakkaisi toimimasta: tietokoneet menevät sekaisin, sähkönjakelu lakkaa, lentokoneet putoavat, elektroniset laitteet eivät enää toimisi, auto saattaisi lakata toimimasta. Jossakin lehdessä kehotettiin jopa ostamaan joditabletteja, koska itärajan takana voi ydinvoimala posahtaa!

Tämä vouhotus alkoi jo vuosia sitten. Entisessä työpaikassani muistan jo vuodelta 1997 tilanteen, kun paikallislehden toimittaja soitti ja alkoi kysellä siitä, mitä tapahtuisi tietokoneille vuosituhannen vaihtuessa. Hän oli jostain saanut vihiä, että elektroniset laitteet eivät enää toimi vuonna 2000. Jutellessamme siinä tovin havaitsin, ettei toimittajaparka paljon asioita ymmärtänyt. Hän kysyi jopa, meneekö kelloradio sekaisin kun siinä on kello! No, onhan toki kelloradiossa kello, mutta kun sen maailmankaikkeus rajoittuu enintään 24 tuntiin... :) Puhelimessa antamani vastaukset olivat sitten seuraavan päivän lehdessä sopivasti filtteröitynä ja invertoituna tuttuun lehtimiestyyliin.

Aikaa kului, ja satuin kerran seikkailemaan erään suuren laitevalmistajan kotisivuilla. Vasta tässä vaiheessa tajusin, millaista Y2K-vouhotus voi huipussaan olla. Ilmeisesti Y2K-vouhotuksella aivopestyt asiakkaat olivat kyselleet paljonkin laitteista, sillä valmistaja ilmoitti kaikista tuotteistaan - ei ainoastaan sellaisista joissa on kello - niiden vuosi 2000 -yhteensopivuuden! Hymyssä suin siinä sitten lueskelin listaa, jossa vakuutettiin mm. höyrysilitysrautojen, partakoneen, hiustenkuivaajan, hieromakoneen tai sähkövatkaimen toimivan vuonna 2000. Jokainen malli oli listattuna tyyppinumeron ja valmistusvuoden kera erikseen. Siinä sitä on insinööreillä riemua riittänytkin hieromakoneiden ja sähkövatkaimien Y2K-testaamisessa...

Kun uusi vuosituhannen vaihde sitten koitti, oli pettymys suuri. Sähköt eivät katkenneet (hyvä UPSin testaustilaisuus meni sivu suun), ydinvoimaloita ei posahdellut eikä muitakaan suuronnettomuuksia sattunut. Sähkövatkain toimii yhä, sillä vatkattiin tänäänkin kermavaahtoa. Myös kerma toimii, se vatkaantui vaahdoksi ihan normaalisti. Pannukakkukin onnistui, uuni toimii sekin vielä, vaikka se on todella vanha eikä sen periaatteessa enää pitäisi toimia. Niinhän televisiossakin sanottiin, että vanhat laitteet eivät ehkä toimi. Televisio toimii, satelliittikanavat toimivat, videoitakin voi katsella - nauhoituskin onnistuu, kasetit suostuvat ottamaan nauhoituksen vastaan! Eikä sähköt ole vieläkään katkenneet. Kaikki elämän perustarpeet ovat siis kunnossa! Selvästi ylimainostettu mediatempaus koko millennium!

Testejä jo syksyllä

Päätin jo syksyllä valmistautua mahdollisiin ongelmiin tutkimalla hieman asioita. Asetin tämän boksikoneenakin toimivan Amiga 3000T:n kellon johonkin vuoden 2000 päivään, boottasin koneen ja järjestelmät ylös ja aloin testailla. Ensimmäisenä heti bootissa ilmeni, että tuolloinen scsi.devicen patch, jonka joskus Amigan sivuilta hain, ei enää toiminut. Se heitti alertia ruutuun, betaversio kuulemma. Kyseessä ei ollut varsinainen Y2K-ongelma, koska patch vanheni jo marraskuussa. Poistin patchin ja jatkoin testejä. Kokeilin myös boksin perustoiminnot pikaisesti läpi. Isompia ongelmia ei löytynyt eikä patchin poiston lisäksi muita toimenpiteitä tarvittu. Amigan Y2K-yhteensopivuus näytti olevan hanskassa.

Sakunet hieman mietitytti, sen testaaminen olisi ollut hankalaa, koska bokseja on ympäri Suomea ja niiden kaikkien kello pitäisi säätää yhtäaikaisesti johonkin 2000-luvulle, kirjoitella viestejä ja suorittaa testipollauksia. Aivan liian vaivalloista. Näin ollen päätin, että antaapa mennä siltänään, katsotaan sitten mitä tuleman pitää ja kuinka Y2K-yhteensopiva boksisofta kelläkin on.

Uusivuosi koittaa

Vuosituhannen viimeisenä iltapäivänä ajattelin huvikseni testailla myös toisen, videokäytössä olevan Amiga 3000:n Y2K-yhteensopivuutta. Asetin kellon tällä kertaa vain vuorokautta edelle, arvoon 1.1.2000. Käynnistin Scalan, ja se toimi moitteetta. Päätinkin jo saman tien korjailla muutamia juttuja, esimerkiksi videokasettien alkuun tulevassa testikuvassa olevan päivämäärän vuosiluvun, koska tiesin ettei enää tarvitsisi nauhoittaa testikuvaa millekään kasetille vuonna 1999.

Sen jälkeen käynnistin videokasettirekisterin, jonka olen itse tehnyt Basicilla joskus 90-luvun alkupuolella. Ohjelma käynnistyi normaalisti, mutta päänäytössä seisoi päivämäärän kohdalla komeasti "1.1.1910". Ensimmäinen Y2K-ongelma oli löytynyt!

Videorekisteri ja AC-Basic compiler

Koska tuo jo vuosia käytössäni ollut videokasettirekisteri oli varsin laaja sovellus (lähdekoodi lähes 3000 Basic-riviä), ei sitä voinut ajaa laisinkaan varsinaisen AmigaBasicin alla (resurssit eivät riitä). Lisäksi tuo Microsoftin kötöstys ei edes toimi esimerkiksi KS 3.0 -koneessa. Siksipä olinkin kehitellyt koko ohjelman sellaiseksi, että se voidaan kääntää ajettavaksi tiedostoksi AC-Basic compilerilla. Tämä kääntäjä on AmigaBasic-yhteensopiva, mutta tarjoaa reilummat resurssit mm. muistin käytölle ja ohjelman koolle. Tietokonepohjainen videokasettirekisteri on tottakai välttämätön, kun kasetteja on tälläkin hetkellä noin 350. Ohjelman olisi siis ehdottomasti toimittava myös jatkossa, koska korvaavaa ohjelmaa vastaavilla herkuilla ei ole tullut vastaan.

Tutkittuani ongelmaa tarkemmin havaitsin, että itse rekisteri on Y2K-yhteensopiva. Elokuvia pystyi syöttämään normaalisti, vaikka nauhoituspäivämääräksi kirjasikin esim. 01.01.00. Tämä tallentui rekisteriin normaalisti. Tietojen katselu onnistui myös normaalisti, samoin ryhmittely päivämäärien mukaan. Ainoastaan päänäytön vuosi oli pielessä, sekä tietoja syötettäessä rekisterin päivämääräkenttään oletuksena tarjoama menossa oleva päivä näytti arvoa 01.01.10.

Sinänsä tästä ei olisi mitään haittaa, koska rekisterin tarjoaman päivämäärän voi kuitata sellaisenaan ainoastaan silloin, kun rekisteröi elokuvan nauhoituspäivänä. Ehkäpä tämä olikin yleistä joskus vuosia sitten, mutta nykyinen tilanne on se, että kirjoittelen tiedot paperilapulle ja laitan lapun kasetin koteloon. Kun kasetti on sitten myöhemmin nauhoitettu täyteen, se menee nauhoitettujen kasaan. Kun tuo kasa sitten kasvaa niin isoksi, että hyllystä loppuu tila, kerään lappuset kasettien välistä ja rekisteröin elokuvat. Nauhoituspäivämäärä on siis kaikkea muuta kuin rekisterin tarjoama!

Vaikka homma olisi toiminutkin, kaivoin ajankuluksi lähdekoodin esille ja havaitsin, että vuosiluku tulee sellaisenaan Basicin DATE$-funktiosta. Vika täytyi siis olla Basicissa. Sen vuosiluku hyppäsi arvoon 19100, mutta koska vuosi voi olla vain 4 merkkiä pitkä, tuli funktiosta ulos arvo 1910. Tämä tarkoittaa samalla myös sitä, että vuosi pysyy seuraavat 10 vuotta arvossa 1910. Näin ollen vuositieto on käyttökelvoton.

Nopein korjaus ongelmaan olisi muuttaa lähdekoodi sellaiseksi, ettei se enää käytä Basicin DATE$-funktion vuositietoa. Vuositieto ladattaisiin asetustiedostosta, jonne sen voisi sitten aina kerran vuodessa vaihtaa tekstieditorilla. Onneksi lähdekoodi oli siinä määrin selkeä, ettei muutosten tekoon mennyt viittä minuuttia kauempaa. Ainoastaan asetusten lataus- ja tallennusaliohjelmiin tuli yksi ladattava/tallennettava asia lisää ja sitten päivämääriä käsittelevään aliohjelmaan pikku muutos. Tämän jälkeen piti enää kääntää ohjelma ajettavaksi.

Kääntäminen olikin sitten helpommin sanottu kuin tehty. AC-Basic compiler ei nimittäin pyöri 68030-pohjaisessa Amigassa, vaan jumiutuu kesken käännöksen. Kääntäjällä käännetyt ohjelmat kuitenkin toimivat normaalisti. Kumpikin A3000 on 68030-pohjainen. Mutta ei hätää - ongelmaan oli olemassa ratkaisu, jota olin jo aiemminkin käyttänyt. Noin puolen tunnin kaivamisella löysin diskettikaapista disketin, jossa oli AC-Basic compiler ja startup-sequence, joka suorittaa "Source"-nimiselle lähdekoodille käännöksen automaattisesti, ilman että näyttöä tai näppäimistöä tarvitaan.

Koneeksi käännöshommaan oli toisessa kaapissa Commodoren CDTV, tavallisen CD-soittimen näköinen vekotin, joka pitää sisällään Amiga 500 -yhteensopivan tietokoneen 68000-prosessorilla. Ei muuta kuin ulkoinen korppuasema paikoilleen (CDTV:ssä ei ole lainkaan omaa korppuasemaa), lähdekoodilla varustettu korppu sisään, verkkojohto kiinni ja pian CDTV jo suoritti käännöstä, ja homman etenemistä saattoi seurata korppuaseman LEDistä. Kun se viimein sammui, oli käännös tehty. Näppistä ja näyttöä ei siis tarvittu!

Käännetty ohjelma sitten vain videokoneelle ja testaamaan... Muuten hyvä, mutta ei toiminut. Kaatui heti alussa virheilmoitukseen. Koska minulla ei enää ollut missään listaa AC-Basic compilerin virheilmoituksista, oli tuo numeerinen virheilmoitus varsinainen mysteeri. Tästä seurasikin muutaman tunnin rupeama, jonka aikana muuttelin lähdekoodia, käänsin ja testasin useita kertoja. Myös CDTV siirtyi eri paikkaan, niin että sen perään saattoi kytkeä näytön. Kaivoin myös esille avonaisen "hakkerimallin" A500-näppiksen, johon oli juoteltu kaapeli kiinni siten että sen pystyi liittämään CDTV:n perään, ja näin CDTV sai myös näppiksen. Kääntäjän asetukset piti ainakin käydä läpi pariin kertaan, mutta ei ollut vikaa niissäkään. Tässä vaiheessa päätin lähteä ulos ampumaan osan raketeista, niitä pieniä, joita ostamassani paketissa tuli mukana.

Tultuani ulkoa ajattelin jatkaa hommia, koska ulkona sain idean, josta koko ongelma voisi johtua. Muistin, että olin jossakin välissä yrittänyt saada videorekisteriä toimimaan paremmassa näyttötilassa (Picasson 24-bittinen Workbench) kuin mihin se alunperin oli tehty (lomittamaton PAL). Siinä kuitenkaan onnistumatta olin luopunut toivosta ja jättänyt homman sikseen. Etsiskelin aikani myös jonkinlaista "promotoria", jolla ohjelman olisi voinut komentaa esim. omalle ruudulleen, mutta en löytänyt toimivaa.

Näin ollen ratkaisu olikin siirtää videorekisteri kokonaan toiselle koneelle, eli tuolle videokoneelle. Siinä sen ajaminen ei ole ongelma, koska tuon koneen Workbench on PAL-tilassa. Olin kuitenkin noiden testien aikana tehnyt muutoksia lähdekoodiin, nimenomaan sellaisia, joissa yritettiin avata uutta ruutua, kuitenkaan onnistumatta siinä. Nuo muutokset olisivat mitä ilmeisimmin yhä mukana lähdekoodissa, ja tätä en heti alussa muistanut!

Monitorin Y2K-yhteensopivuus koetuksella

Eipä siis muuta kuin pienellä penkomisella esiin paperilla oleva lähdekoodi vuosikymmenen alkupuolelta - ja vertaamaan. Tämä homma kuitenkin tyssäsi kuin seinään, sillä käynnistettyäni A3000T:n monitorin kuului sen sisältä melkoinen pamaus. Ajattelin, että nyt se sitten tuli tiensä päähän. Tämän monitorin tarinahan on sellainen, että sain sen ilmaiseksi vanhalta työmaalta ja se oli tuolloin rikki. Korjasin sen sitten ja näin sain silloisen pöytämallisen A3000:n flickerfixerin perään SVGA-näytön.

Vuosien varrella tämä on sitten alkanut reistata enemmän ja vähemmän, yleisin vika on lähinnä ollut löystynyt kuvaputken kanta. Kantaa ja sen varassa olevaa suurta piirilevyä piti alun perin paikoillaan muovipanta, joka oli kuvaputken kaulan ympärillä, mutta muistan yhä sen pamauksen, kun tuo panta räsähti poikki vanhuuttaan, ja tästä ongelmat sitten alkoivat. Ja niin myös nyt oli kuvassa ollut häiriöitä väreissä jo monta kuukautta. En kuitenkaan jaksanut korjata vikaa, koska olin korjannut sen jo 5-6 kertaa, aina muutaman kuukauden toimii ja sitten se alkaa taas. Aivotkin olivat jo kuitenkin tottuneet siihen, että kuvan koko vapisee ja harmaa Workbench näyttää välillä violetilta, välillä vihreältä ja siinä vilisee vaakaraitoja em. värisävyjen väliltä. Kylässä käyneet vieraat aina jaksoivat kummastella häiriöitä monitorissa, johon minä totesin etten edes huomaa niitä enää...

Ei sitten auttanut muukaan kuin purkaa näyttö ja alkaa tutkia, mistä pamaus oikein kuului. Yllätyksekseni en löytänyt mitään räjähtänyttä komponenttia, joten päätin laittaa vekottimen takaisin kasaan ja testata, heräisikö se vielä henkiin. Kasattuani ja asennettuani sen paikoilleen painoin virtakytkintä samalla sopivasti maastoutuen - jos vaikka päättää tulla silmille koko värkki. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, ei inahdustakaan. Laitoin virran pois ja kokeilin hetken kuluttua uudelleen. Ei vieläkään mitään.

Jätin virran päälle ja tarjosin kulmaan hieman nyrkkiä, jolloin virtavalo syttyi ja monitori heräsi henkiin kuten aina ennenkin! Jee - se toimii sittenkin! Ja kuvassa ollut värihäiriökin oli poissa! Eipä ollut turha korjaus tälläkään kertaa. Ilmeisesti vika on jälleen kuvaputken kannassa. Tämänkin korjauksen yhteydessä tulin painaneeksi sen kunnolla paikoilleen vanhasta tottumuksesta. Ilmeisesti pamaus liittyi siihen, että kanta irtosi kokonaan ja syntyi läpilyönti focusjännitteestä. Mitä taas nyrkin antamiseen tulee - sitä se on tarvinnut ennenkin: hyvin monesti esim. kylminä talviaamuina tämä ei oikein jaksa käynnistyä, mutta nyrkillä se aina lähtee...

Jotain kulumistakin tässä on alkanut ilmetä, sillä kuva pyrkii vetämään ajanoloon kohti vasenta laitaa, se ikäänkuin valuu sinne käyttötuntien funktiona, poikkeutuspiireissä taitaa olla joku komponentti vähän "väljä"... :) Vielä jokin aika sitten kuvan sai säädettyä takaisin keskelle näytön takapinnassa olevista rei'istä, joista pääsee käsiksi trimmereihin. Hiljattain sivusuuntaisesta säädöstä kuitenkin loppui säätövara, ja kuvaa piti siirtää Picassosta. Sitten kun Picassostakin loppuu säätövara, on kai pakko harkita uuden monitorin hankintaa. 19-tuumaista tuossa olen jo haaveillut, mutta saapa sitten nähdä koska on varaa sellaiseen sijoittaa.

Korppuasema, joka ei ollut Y2K-yhteensopiva

Monitori oli siis taas kunnossa, takaisin käännöshommien pariin. Verrattuani paperilla ollutta lähdekoodia kiintolevyllä olleeseen sain viimein selville, missä vika oli. Tein muutokset ja aloin kääntää, nyt toivon mukaan viimeistä kertaa. CDTV ruksutteli korppuasemaansa ja homma eteni, kunnes tuli KS1.3:n karu requesteri varustettuna "Volume compiler has a read/write error" -tekstillä ja Retry/Cancel painikkeilla. No niin, se siitä korpusta. Päätin kokeilla korjata korpun DiskSalvilla. Se onnistuikin, ja sen jälkeen tein siitä kopion. Kopio sitten vain sisään ja boottia CDTV:lle, jotta käännös alkaisi. Niin se alkoikin, eteni tasan samaan paikkaan kuin aiemminkin - ja taas levyvirhe. Selevä... CDTV:n korppuasema siis tuli tiensä päähän!

Homma oli taas seis. Ei kuitenkaan pitkään, sillä romukaapista löytyy jos jotakin. Sieltä löytyi myös ostamani pöytämallin A3000:n (eli tuon videokoneen) mukana tullut, omatekoinen CD-asema/korppuasema-yhdistelmä. Kytkin tästä korppuaseman CDTV:n perään ja käynnistin käännöksen. Tällä kertaa se eteni viimein loppuun saakka, ja sain korjatun version asennetuksi videokoneelle. Homma lähti toimimaan ja ensimmäinen Y2K-ongelma oli korjattu. Aikaakin noiden parin Basic-rivin muutokseen oli kulunut jo sen verran, että oli aika lähteä ulos ampumaan raketteja, tällä kertaa niitä isoja.

TechnoBBS 0.93

Näin sitten vuosituhat vaihtui. Tinojen valamisen aikana nousi mieleen, että mitenkähän sitä nyt Sakunetin käy, näinköhän mukana olevien boksien softat olisivat Y2K-yhteensopivia, onko koko Sakunetin pohjana oleva Fidonet-standardi Y2K-yhteensopiva, ovatko mailerit yhteensopivia eli voiko viestiliikenne enää jatkua, kuoleeko Sakunet kenties Y2K-ongelmiin? Päätin kokeilla ja kirjoittaa AZ.Amiga-alueelle viestin, jossa toivottaisin hyvää uutta vuosituhatta.

Kirjauduttuani sisään meni kaikki hyvin siihen asti, kun aloin kirjoittaa viestiä. TechnoBBS:n online-editorissa seisoi päivämäärän kohdalla "01-Jan-100". Hups - Techno oli hypännyt vuoteen sata... haittaakohan tuo.. Kirjoitin viestini loppuun ja tallensin sen. Viimeinen elonmerkki, jonka boksi itsestään tämän jälkeen antoi, oli "Viesti tallennettu" -ilmoitus. Sen jälkeen tuli uskomaton hiljaisuus - mitään tekstejä ei tulostunut, mikään toiminto ei toiminut, kiintolevyllä oli hiljaista... Jumissa! Toinen Y2K-ongelma löydetty, ja tämä oli pahemman sorttinen!

Hädissäni boottasin koneen. Systeemien latauduttua kirjauduin boksiin ja menin lukemaan viestejä. Viestini oli todellakin tallentunut, ja se näkyi oikein, päivämäärällä 01-Jan-00. Koska boksi jumiutui viestin kirjoituksen jälkeen, enkä siksi kyennyt kirjautumaan ulos normaalisti, ei tämä viesti lähtenyt boksistani eteenpäin muille Sakunetin nodeille. Nodeille lähtevä posti kun käsitellään vasta käyttäjän kirjautuessa ulos. Toiveikkaana kokeilin uudelleen, josko koko jumi olisi vain johtunut siitä, että kone olisi ollut "jotenkin sekaisin". Mutta Amigassa tämä ei yleensä auta - Windows voi tehdä asioita eri tavalla eri kerroilla, mutta Amiga tekee yleensä kaiken joka kerta samalla tavalla. Niin nytkin. Sama jumi toistui.

Viestejä ei enää voinut kirjoittaa boksissa online! Kauhistuneena mietin, toimivatkohan QWK- ja WWF-offline-toiminnotkaan. Niiden toimiminen olisi boksin jatkuvuuden kannalta välttämätöntä, koska Amiga Zone elää pääasiassa viesteistä ja Sakunetistä, joka sekin elää viesteistä. Bootattuani koneen jälleen päätin heti testata ja pakkasin itselleni WWF-paketin. Käynnistin WWF-readerin, joka sekin näytti toimivan hienosti vuosituhannen vaihteesta riippumatta, purin paketin ja lueskelin viestejä. Toimi ainakin yhteen suuntaan. Sitten kirjoitin viestin, jossa kerroin Technon online-editorin Y2K-ongelmasta, pakkasin viestipaketin ja lähetin sen boksiin.

Vapisevin käsin kirjoitin shelliin komennon "ImportWWF", joka käynnistää sellaisen replypaketin importtauksen, joka on kopioitu localissa (eli samalta koneelta kuin missä boksi on). Techno prosessoi viestipaketin normaalisti ja palasi komentotilaan jäämättä jumiin. Tässä vaiheessa pääsi äänekäs "Jessss!" ilmoille - tämä tiesi sitä, että boksilla oli vielä tulevaisuutta. Sakunetiä ja Amiga Zonea käyttävät aktiiviset messuilijathan käyttävät ainoastaan offline-tukea, joten nyt löytynyt Y2K-ongelma online-editorissa ei oikeastaan haitannut muita kuin minua itseäni. Toisaalta oli jotenkin ironista, että jouduin hakemaan omasta boksistani viestejä offlinena, lukemaan niitä offline-readerilla ja "uppaamaan" vastauspaketit takaisin - kaikki tämän yhdellä ja samalla koneella, jolla boksikin pyörii... :)

Hätäratkaisuna poistin kaikista valikoista, joista viestiedikan saattoi käynnistää, ne toiminnot joilla editoriin pääsi, siten että kyseiset komennot tulostivat vain ilmoituksen ongelmasta. Hieman mietitytti se, että onko tätä offline-ruljanssia todellakin harrastettava loppuun asti. Lisäksi toinen huoli oli, että viestieditoriin pääsi myös viestien lukutilasta painamalla R (Reply), eikä tätä toimintoa ollut mistään mahdollista estää. Tyydyin poistamaan string-tiedostoista (joissa boksisoftan käyttämät teksti-ilmoitukset ovat) kohdan R samalla toivoen, ettei joku käyttäjä paina R:ää vanhasta tottumuksesta.

Nyt kyseinen toiminto oli ainakin haudattu piiloon. Koska TechnoBBS:stä käytössä ollut versioni oli vuodelta 1994, hieman epäilytti, saako siihen enää korjausta. Muistelin, että Technon tekijä myi lähdekoodit jollekin kolmannelle osapuolelle, jota en edes tiennyt. Tämä kolmas osapuoli kehitteli TechnoBBS:ää eteenpäin, mutta uutta versiota ei kai koskaan julkaistukaan, ja homma taisi jäädä kesken. Oli siis varsin epätodennäköistä, että vanhaan 0.93-versioon enää edes löytyisi lähdekoodeja.

Päätin kuitenkin kysellä, tietäisikö kukaan, kenellä TechnoBBS:n lähdekoodit ovat. Muutakaan tietoa ei löytynyt kuin Ville-Pertti Keinonen, joka on alkuperäinen tekijä. Laitoin hänelle mailia ja kerroin 0.93-version Y2K-ongelmasta. Sain varsin pian vastauksen, jossa Ville-Pertti kertoi, että hänellä on vielä kyseisen version lähdekoodi jäljellä, mutta uudempia versioita ei ole, koska ne hän on myynyt. Kävipä tuuri, että juuri oikea lähdekoodi löytyi! Lisäksi hän kertoi, että hänellä on vielä toimiva Amiga olemassa, vaikka onkin siirtynyt FreeBSD-ympäristöön, ja että hän voisi korjata ongelman!

Piakkoin sainkin sitten uuden mailin, jossa oli korjattu versio liitteenä. Asennettuani sen alkoi online-editori taas toimia, ja poistin aiemmin tekemäni valikko- ja string-muutokset. Korjattu versio TechnoBBS 0.93:sta on saatavilla Amiga Zonelta, mikäli joku muukin sysop sitä tarvitsee. Tiedosto löytyy filealueelta Amiga/Tietoliikenne/BBS-Ohjelmistot ja sen nimi on TBBS-Y2K.LhA.

Sakunetissä ei Y2K-ongelmia

Muita Y2K-ongelmia boksissa ei sitten ilmennytkään, ja myös Sakunet selvisi vuosituhannen vaihteesta ilman minkäänlaisia ongelmia. Viestiliikenne sujui normaalisti. Oman vivahteensa toki antoi Gurulandian, yhden vanhimmista Amiga-bokseista, toiminnan loppuminen vuodenvaihteeseen. Siinä meni taas yksi Amiga-boksi, ja myös Telemaa lopetti toimintansa joulukuussa.

Internet näyttää tekevän bokseista kuolevaa kansanperinnettä, mutta silti käyttäjiä riittää. Sakunetissä on kuin ihmeen kaupalla riittänyt kirjoittajia, ei ruuhkaksi asti, mutta kuitenkin. Ehkä yksi syy on se leppoisa tunnelma, jollainen löytyy vain sopivan kokoisesta (ei liian suuresta) yhteisöstä. Mukaan kuitenkin mahtuisi vielä uusiakin jäseniä, joten kellä modeemi on käytössään, niin tutustukaapa myös Sakunetiin! Viestien hakemisesta ei synny suuria kustannuksia kaukopuhelunakaan, sillä viestipaketti pakkautuu varsin nopeasti ja viestejä voi lueskella ja kirjoitella offlinena ilman että puhelukustannuksia syntyy siitä.

Amiga Zonella viestien hakeminen on kehitelty hyvin pitkälle ja sellaiseksi, että se olisi käyttäjän kannalta mahdollisimman nopea ja joustava. Viestipaketti voidaan esimerkiksi pakata tausta-ajossa, jona aikana boksia voi käyttää normaalisti, esimerkiksi vastauspaketin voi lähettää tai imuroida tiedostoja. Jos ehtii käynnistää tiedostojen imuroinnin ja paketti valmistuu tänä aikana, se lähetetään automaattisesti tiedostojen siirron jälkeen, ilman että sitä tarvitsee erikseen pyytää. Viestipaketin pakkaamisen voi myös asettaa käynnistymään automaattisesti heti kun käyttäjä on kirjautunut sisään. Näillä automaattitoiminnoilla on ajateltu varsinkin kauempaa kaukopuhelutaksalla soittavia käyttäjiä, jotta heille tulisi mahdollisimman vähän kustannuksia Sakunetin käytöstä.

Jos boksilla riittää aktiivisia käyttäjiä vanhaan malliin, voisin vielä yrittää hankkia koneeseen 060-korttia, varsinkin kun Y2K-ongelmistakin selvittiin säikähdyksellä ja boksin tulevaisuus on ainakin siinä mielessä turvattu. 060-kiihdytettynä suuremmatkin viestipaketit pakkaantuisivat hetkessä ja kaukoyhteyksien takaa soittaville syntyisi entistäkin vähemmän kustannuksia.

Myös uudet boksit ovat lämpimästi tervetulleita Sakunetiin! Mukaan haluava sysop voi katsoa nodelistalta boksia, josta pollata viestejä. Sakunetiä voi pollata niistä bokseista, joiden nodenumero päättyy /1. Tällä hetkellä näistä aktiivisena on kolme. Ottamalla yhteyttä lähimmän sopivan boksin sysopiin voi pyytää nodenumeroa ja sopia pollauksista. Lisäinfoa voi myös kysellä suoraan minulta e-mailitse tai boksin kautta:

Amiga Zone BBSEsa Heikkinen
015 - 348 968, 24hoh4kju@sci.fi
Sakunet 65:10/1

Tervetuloa tutustumaan Sakunetiin!


[ Ajankohtaiset ] [ Sivukartta ]