jPV | jpv@amigascne.org
OWB - Odyssey Web Browser

     
"Esimerkiksi PNG-tuki tuli Amigan selaimiin ennen Windowsin Internet Exploreria."
Amigan selaintilanne oli vielä kohtuullisen hyvä 1990-luvun lopulla. Ero valtavirran selaimiin ei ollut kovin iso, ja olipa Amiga joissakin asioissa jopa suunnannäyttäjä. Esimerkiksi PNG-tuki tuli Amigan selaimiin ennen Windowsin Internet Exploreria. 2000-luvun edetessä ja internetin standardien ja tekniikoiden karatessa aina vain pahemmin kaikkien käsistä Amigan selaimet jäivät auttamatta jälkeen pienempien kehitysresurssien takia. Lopullisen iskun teki CSS:n yleistyminen, sillä sen käyttö olisi vaatinut koko selainten moottorien uudelleenkirjoittamisen. Tähän ei vanhojen selainten kehittäjillä ollut enää puhtia, ja toisaalta olisivatko 68k-prosessoritkaan jaksaneet uusien tekniikoiden vaatimuksia. Sivut toki toimivat vanhoilla versioillakin yhä, mutta ulkoasu oli kaukana tarkoitetusta.

Nopeat uuden sukupolven Amiga-yhteensopivat koneet tulivat juuri tähän pahimpaan selaintilanteeseen, mikä vaikutti huomattavasti niiden kiinnostavuuteen. Vaikka nopeutta riitti moneen asiaan paremmin kuin vanhoilla Amigoilla, niin useat vaihtoivat päivittäiskäyttönsä muille alustoille. Sen verran tärkeäksi elementiksi nettisurffailu oli tullut.

Vuosina 2006-2008 MorphOS:lle julkaistu Sputnik-selain herätti kuitenkin toiveita paremmasta. Se pohjautui Applen WebCore-moottoriin ja toi uusimmat tekniikat ensimmäistä kertaa Amiga-yhteensopivalle alustalle. Valitettavasti Sputnik yritti ujuttaa natiivin käyttöliittymän osia liian syvälle ulkoiseen moottoriin ja se osoittautui liian työlääksi ja epävakaaksi ratkaisuksi. Ohjelma jäikin ikuiselle beta-asteelle, mutta suunta ja mahdollisuudet oli kuitenkin näytetty.

Vuoden 2008 paikkeilla julkaistiin OS4:lle käännös Origyn Web Browserista (OWB). OWB on selainrunko, joka pohjautuu WebKit-moottoriin ja on tarkoitettu helposti käännettäväksi erilaisille alustoille esimerkiksi kulutuselektroniikan laitteisiin. Itse sivut toimivat sillä paremmin kuin aikoihin Amigalla, mutta ReAction-pohjalle rakennettu käyttöliittymä jätti toivomisen varaa, vaikka perus surffailu sillä jo onnistuikin.

     
"MorphOS:n Odyssey on tänä päivänä selaimena ehkä lähempänä valtavirtaa kuin mikään Amigan selain koskaan aiemmin."
Hieman myöhemmin päästiin myös MorphOS:lla nauttimaan nykyaikaisesta surffailusta OWB:llä, kun pienen yllytyksen jälkeen MorphOS-kehittäjä Fabien Coeurjoly suostui kääntämään oman versionsa siitä. MUI-pohjainen käyttöliittymä täytti jo ensimmäisestä julkaisusta lähtien käyttökelpoisen selaimen vaatimukset ja se miellytti vanhojen amigistien silmää huomattavan IBrowse-yhdennäköisyytensä ansiosta. MorphOS:n monipuolisemman OWB:n versio 1.9 käännettiin myös OS4:lle syksyllä 2011, tosin ilman sisäänrakennettua mediasoitinta ja Flash-lisäosaa.

MorphOS-käännös kehittyi versio toisensa perään entistä itsenäisemmäksi kokonaisuudeksi ja lopulta alkuperäisestä Origyn Web Browserista ei käytetty enää juuri mitään. WebKit-moottorikin käännettiin mukaan suoraan ja nopeammalla päivitystahdilla. Oli siis aika luopua alkuperäisestä nimestäkin, ja uudeksi nimeksi tuli version 1.14 myötä Odyssey Web Browser. Odysseyn versio 1.16 käännettiin myös AROS:lle, joskin käyttöliittymässä esiintyy kompromisseja eikä sekään sisällä mediasoitinta tai Flash-lisäosaa.

MorphOS:n Odyssey on tänä päivänä selaimena ehkä lähempänä valtavirtaa kuin mikään Amigan selain koskaan aiemmin. Moottori on hyvin ajan tasalla muiden selaimien kanssa eikä muissakaan ominaisuuksissa juuri jäädä jälkeen. Tilanne on siis todella hyvä takavuosiin verrattuna.

Ainoa valittamisen aihe on tiettyjen lisäosien puuttuminen tai toiminta. Huomattavimpana Flash-lisäosa, jonka kanssa joudutaan turvautumaan kolmansien osapuolten avoimen lähdekoodin versioihin, jotka eivät yllä virallisen version tasolle toiminnassaan. Odysseylle on käännetty swfdec-pohjainen kirjasto, mutta koskaan ei voi olla varma minkä kanssa se toimii ja minkä ei. Onneksi Flashin tarve vähenee koko ajan siirryttäessä enemmän HTML5:een, jota Odyssey tukee varsin hyvin. html5test.com:n testissä Odysseyn taakse jäävät niin Firefox, Safari kuin Internet Explorerkin.

Flashin huono toimivuus ei kuitenkaan haittaa tärkeimmillä videosivuistoilla kuten YouTubessa. Ensinnäkin niihin on tullut mahdollisuus nähdä videot HTML5-muodossa, jolloin Odyssey näyttää ne suoraan. Toisekseen Odysseyn mukana toimitetaan skripti, joka muuttaa loputkin vain Flashina toimivat videolinkit lennossa HTML5:ksi. Skriptit eivät ole oletuksena päällä, joten kannattaa käydä lisäilemässä ne Scripts-ikkunasta. Vinkkinä upotettujen videoiden katseluun, että Odyssey käyttää koko ruudun tilassa overlay-ominaisuutta, joka nopeuttaa videoiden purkua noin kolminkertaisesti.
Odysseyssä on IBrowsesta tuttuun tyyliin pika-asetukset kuvien lataukselle, JavaScriptille, lisäosille, yksityisyystilalle ja muiksi selaimiksi tekeytymiselle. Ne saadaan kytkettyä pois päältä tai päälle tarvittaessa nopeasti ilman syvempiä valikkokaiveluja. Varsinaisesta asetusikkunasta voidaan säätää käyttöliittymän ja ohjelman käyttäytyminen sekä ulkoasu hyvinkin monipuolisesti, mistä enemmän yksityiskohtia oheisissa kuvissa.
Ohjelmasta löytyy monipuolinen kirjanmerkkieditori sekä ikkunat latausten, verkkoliikenteen, salasanojen, evästeiden, sisällönsuodatuksen, hakukoneiden ja komentojonojen hallintaan. Sivustoille voi määrittää osoitekohtaisia asetuksia. Halutuille sivuille voidaan siis määrittää käytetäänkö niillä esimerkiksi JavaScriptiä ja lisäosia, tai millaista evästepolitiikkaa niillä noudatetaan. Käyttöön voidaan myös valita sivupaneeli, jossa näytetään joko kirjanmerkit tai historiatiedot. Istunnot voidaan tallentaa automaattisesti tai manuaalisesti myöhemmin avattaviksi.
Sivuja voidaan zoomata, tallentaa PDF:ksi ja tulostaa. Lisäksi sivujen lähdekoodia voidaan tarkastella ja muokata monipuolisen WebInspectorin avulla.
Odyssey Web Browser tulee MorphOS:n mukana, mutta käyttöjärjestelmäpäivitysten välissä ilmestyvät versiot löytyvät osoitteesta: http://fabportnawak.free.fr/owb/

Vanhemmat versiot muille alustoille:

>
OS4-versio
AROS-versio


Sivun alkuun