Kutsu vuosikokoukseen 2008
hakemistoon
SUOMEN AMIGA-KÄYTTÄJÄT RY.                          VUOSIKOKOUSKUTSU

                                                    19.9.2008


Hyvä Suomen Amiga-käyttäjät ry:n jäsen,

Kutsumme teidät yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka
järjestetään Oulussa lauantaina 27. syyskuuta kello 13 alkaen. Tilaisuus
on ilmainen ja avoinna kaikille. Paikan päällä on tarjolla virvoitusjuomia,
pikkupurtavaa ja leppoisaa seuraa. Kokous etenee oheisen esityslistan
mukaisesti.

Muihin kokouksessa käsiteltäviin asioihin kuuluu keskustelu yhdistyksen
tulevaisuudesta ja mahdollisesta purkamisesta tai vaihtoehtoisesti
toiminnan jatkamisesta ja keinoista siihen.

1. Kokouksen avaus.
2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkistajaa
   ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa.
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys.
5. Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto.
6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä.
7. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja
   jäsenmaksun suuruus.
8. Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet.
9. Valitaan tilintarkastaja ja hänelle yksi (1) varamies, tilintarkastajan
   toimikausi on 1.10. - 30.9.
10. Käsitellään muut esille tulevat asiat.
11. Kokouksen päättäminen.

Ohjelmassa on kokouksen jälkeen, noin kello 14 alkaen, tarjolla runsaasti
myös muuta ohjelmaa. Esittelyssä ovat vastajulkaistut uutuudet AmigaOS 4.1,
MorphOS 2.1 ja Minimig!

Tule katsomaan esittelyjä ja kokeilemaan itse. Lisäksi viihdykkeenä on
jo perinteistä, mukaansatempaavaa pelailua linkitetyillä A1200-koneilla
sekä mahdollisuus lukea uusimpia Amiga-lehtiä. 

Kokous on Kiinteistö Oy Oulun Tetran kokoustilassa Mäkelininkatu 31:ssä.
Paikka on samassa korttelissa kuin monena vuonna palvellut Pakkahuoneen-
kadun kokoustila - kierrät vain korttelin ympäri ja olet paikalla. Oulun
seudun karttapalvelusta http://kartta.ouka.fi voi hakea kokouspaikan
sijaintia osoitteella.

Lisätietoja kokouksesta löydät yhdistyksen kotisivuilta osoitteesta
http://saku.amigafin.org. Sinne päivitetään tarvittaessa myös lisätietoja
kokouksesta. Sähköpostitse lisätietoja antaa Anu Seilonen, thoriel@sci.fi.

Tervetuloa!

Ystävällisin terveisin,

Anu Seilonen
Puheenjohtaja
Suomen Amiga-käyttäjät ry.