Vuosikokouksen 2018 pöytäkirja
hakemistoon

SUOMEN AMIGA-KÄYTTÄJÄT RY.                                       PÖYTÄKIRJA

                                                                 26.10.2018

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2018


AIKA		22. syyskuuta kello 13.10 – 13.22

PAIKKA 		Oulun Tetra, Mäkelininkatu 31

LÄSNÄ 		Anu Seilonen, puheenjohtaja
		Tapio Koivuniemi, sihteeri
		12 jäsentä ja kokousvierasta (liite 1)

1

Kokouksen avaus

Anu Seilonen avasi kokouksen kello 13.10.

2

Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkistajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa

Valittiin kokouksen puheenjohtajaksi Anu Seilonen, sihteeriksi Tapio Koivuniemi sekä pöytäkirjantarkistajiksi Mirva Luukkainen ja Petteri Valli. Ääntenlaskijoita ei tarvittu eikä valittu.

3

Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Kokouskutsut (liite 2) on lähetetty ajoissa ja läsnä on vaadittu määrä osanottajia ja toimihenkilöitä (liite 1).

Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

4

Hyväksytään kokouksen työjärjestys

Hyväksyttiin kokouksen työjärjestys kokouskutsun mukaisena.

5

Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien lausunto

Tilikauden 2017-2018 tilinpäätös esitettiin vuosikokouksen osallistujille.

Anu Seilonen esitti yhdistyksen vuosikertomuksen (liite 3).

Tapio Koivuniemi esitti toiminnantarkastajan lausunnon (liite 4).

6

Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä

Tilikauden 2017-2018 tilinpäätös vahvistettiin ja yhdistyksen hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille myönnettiin vastuuvapaus yksimielisesti.

7

Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksun suuruus

Anu Seilonen esitti yhdistyksen toimintasuunnitelman, joka vahvistettiin (liite 5).

Tapio Koivuniemi esitti yhdistyksen tulo- ja menoarvion, joka vahvistettiin (liite 6).

Jäsenmaksuksi kaudelle 2018-2019 ehdotettiin 10 euroa, joka vahvistettiin.

8

Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet

Valittiin hallituksen kokoonpanoksi edellisen kauden hallitus (liite 7). Kokouksesta poissa olleet hallituksen jäsenet olivat ennen kokousta antaneet suostumuksensa tehtävään.

9

Valitaan toiminnantarkastaja ja hänelle yksi varamies

Valittiin toiminnantarkastajaksi Antti Siren ja varatoiminnantarkastajaksi Ilkka Lehtoranta. Molemmat olivat ennen kokousta antaneet suostumuksensa tehtävään.

10

Käsitellään muut esille tulevat asiat

Muita asioita ei tullut esille.

11

Kokouksen päättäminen

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 13.22.

Anu Seilonen Tapio Koivuniemi
puheenjohtaja sihteeri

12

Pöytäkirjan tarkistus

Olemme tarkistaneet pöytäkirjan ja todenneet sen vastaavan kokouksen kulkua.

Mirva Luukkainen Petteri Valli
pöytäkirjantarkistaja pöytäkirjantarkistaja

13

Liitteet

Liite 1 - Osallistujat

Tapio Koivuniemi, Antti Sokero, Petri Ruokolainen, Ismo Keskikukko, Marko Kotilainen, Tuomo Mämmelä, Kimmo Kannala, Antti Mustakangas, Vesa-Pekka Holappa, Mirva Luukkainen, Petteri Valli, Anu Seilonen.

Liite 2 - Kokouskutsu
SUOMEN AMIGA-KÄYTTÄJÄT RY.                          KUTSU

                                                    3.9.2018


Hyvä Suomen Amiga-käyttäjät ry:n jäsen,

kutsumme teidät Saku 2018 -tapahtumaan ja yhdistyksen sääntömääräiseen
vuosikokoukseen, jotka järjestetään Oulussa lauantaina 22. syyskuuta.
Vuosikokous alkaa kello 13, ja esityslistan löydät tämän viestin lopusta.

Kaikille avoin ja ilmainen Saku 2018 -tapahtuma alkaa kokouksen jälkeen 
klo 14 ja jatkuu aina puolille öin asti. Tule käväisemään tai koko päiväksi!

Teetämme yhdistyksen 25-vuotisjuhlan kunniaksi myös erän T-paitoja, joiden
painatuksessa muistetaan pitkää taivaltamme. Ennakkotilauksia otetaan vastaan
6.9. klo 12 asti, joten toimithan nopeasti! Paidat toimitetaan noudettaviksi
tapahtumaan, mutta myös postitus on mahdollista. Lisätietoa, kuva ja ohjeet:

http://saku.bbs.fi/discus/messages/9/10924.html 

Suosituimpia värejä ja kokoja on myytävänä myös vapaasti tapahtumassa.

Tapahtuman ohjelmistossa on tarjolla monenlaista mielenkiintoista nähtävää
ja kuultavaa. Esittelemme AmiKit-jakelupaketin uusimman version, josta myös
arvotaan esittelyyn osallistuvien kesken yksi paketti! Lisätietoja:
https://www.amikit.amiga.sk/

Tarjoamme myös retroteemaisen elokuvanäytöksen ja esitämme tänä vuonna
julkaistun "The Commodore Story" -dokumenttielokuvan sekä sen lisämateriaalin
"The Chiptune Story" kokonaisuudessaan: https://thecommodorestory.com/

Lisäksi järjestämme pelikilpailun, jossa kolme parasta palkitaan. Kilpailupeli
paljastetaan vasta tapahtumassa, joten tulehan paikalle mittaamaan taitosi!

Perinteisesti paikalla on tietenkin myös useita Amiga-tietokoneita, paljon
pelejä ja demoja, vapaata käyttöä kaikilla koneilla ja mahdollisiin mieltä
askarruttaviin Amiga-kysymyksiin vastaamassa koko joukko Amiga-harrastajia.

Yhdistyksen tuotteita on myynnissä tapahtumassa, ja paikan päällä voit
liittyä myös yhdistyksen jäseneksi. Meille voi nyt maksaa myös kortilla!

Tarjoamme tapahtumassa kahvia, mehua ja keksejä. Tapahtumapaikan vieressä
on pitseria ja korttelin päässä kioski. Tapahtumapaikalla on myös jääkaappi,
mikroaaltouuni sekä astioita, joten omiakin eväitä voi tuoda tarvittaessa.
Tapahtuma on päihteetön ja kaikenikäisille sopiva.

Lisätietoja viralliselta tapahtumasivulta, jonne tarkennetaan myös tapahtuman
ohjelmaa tarvittaessa:

http://saku.bbs.fi/yhdistys/tapahtumat/saku2018/index.html

Tervetuloa jatkamaan suomalaista Amiga-historiaa!

Ellet pääse paikalle, voit aina tukea toimintaamme maksamalla jäsenmaksun:
http://saku.bbs.fi/yhdistys/liittyminen.html

Ystävällisin terveisin

Anu Seilonen
puheenjohtaja
Suomen Amiga-käyttäjät ry.

- - - - - 

Vuosikokouksen esityslista:

1. Kokouksen avaus.
2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkistajaa
   ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa.
3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys.
5. Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien lausunto.
6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä.
7. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja
   jäsenmaksun suuruus.
8. Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet.
9. Valitaan toiminnantarkastaja ja hänelle yksi (1) varamies,
   toiminnantarkastajan toimikausi on 1.10. - 30.9.
10. Käsitellään muut esille tulevat asiat.
11. Kokouksen päättäminen.
Liite 3 - Suomen Amiga-käyttäjät ry:n vuosikertomus 2017-2018

Saku 2017 –tapahtuma ja vuosikokous järjestettiin lauantaina 30. syyskuuta Oulussa Oulun Tetran kokoustilassa klo 13-24. Tapahtuman ohjelmassa oli kaikenlaisen pelailun ja puuhastelun lisäksi mm. Viva Amiga –dokumenttielokuvan esitykset, esittely MorphOS 3.10:n uusista ominaisuuksista, AmigaOne X5000 –tietokoneen esittely sekä Sensible World Of Soccer –turnaus. Tapahtumassa kävi yli 100 vierasta ja vieraskirjaan kertyi 70 nimeä.

Toukokuun 5. päivänä yhdistys jalkaantui kutsusta kahdelle areenalle: Game Över XI –tapahtumaan Lahden kaupunginkirjastolle ja #TubeKempele-tapahtumaan Kempeleen Zemppi-areenalle. Lahdessa pääsi kokeilemaan Amiga-peliklassikoita kolmella Amiga 1200 -tietokoneella sekä tutustumaan MorphOS 3.10 -käyttöjärjestelmään. Tapahtuma järjestettiin Lahden nuorisopalveluiden ja Lahden kaupunginkirjaston yhteistyönä ja siellä kävi järjestäjien arvion mukaan n. 750 vierasta. Vieraskirjassa oli 34 nimeä, joista kiinnostavimpina Donald Trump, Barack Obama sekä Kim Jong Un…

Kempeleen Zemppi-areenalla peluutettiin kävijöitä kahdella Amiga 1200 -tietokoneella. Kempeleen nuorisopalveluiden järjestämässä tapahtumassa kävi järjestäjien arvion mukaan jopa 450 kävijää, ja Amigatkin olivat suurimman osan ajasta pelikäytössä koko ajan, eivätkä lisäkoneet olisi olleet pahitteeksi. Vieraskirjassa oli varsin nuorten kävijöiden vuoksi 13 nimeä. Yhdistystä on pyydetty Kempeleeseen myös lokakuun Kempele Games 2018 –tapahtumaan, johon osallistumista harkitaan.

Seitsemäs peräkkäinen Vectorama-verkkopelitapahtuma 7.-10. kesäkuuta Oulun jäähallissa noudatti aiempien vuosien meininkiä: kävijöitä riitti ja retropelit vetivät kiinnostunutta yleisöä läpi tapahtuman. Järjestimme kolme intensiivistä pelikilpailua mitalipalkinnoin sekä yhtä lailla loppuun asti kilpailuttaneen Rod Land –pelikisan, jossa palkintona oli ”Commodore 64 – Tasavallan tietokone” –kirja. Vieraskirjaan kertyi yli 70 nimeä.

Seitsemän suora jatkui Oulun taiteiden yössä torstaina 16.8. Oulun kaupunginkirjaston pääkirjaston Amiga-peliluolassa, jossa oli pelattavana retropelejä kaikkiaan kuudella Amiga 1200- ja Amiga 500 -tietokoneella. Peliluolassa kävi viiden tunnin aikana yli 400 vierailijaa, yli 140 heistä kuittasi myös vieraskirjan ja koneet olivat koko ajan varattuina.

Yhdistyksen tilikausi 2017-2018 oli noin 214 euroa alijäämäinen, mutta taloustilanne on edelleen hyvä, ja rahat on käytetty kaikille avointen tapahtumien järjestämiseen ja Amigan sekä retropelaamisen tunnetuksi tekemiseen. Jäsenmaksukampanja suuressa laajuudessa jäi toteuttamatta, mutta jäsenmäärä on kuitenkin pysynyt entisellä tasollaan n. 50 jäsenessä. Kaudella saatiin toteutettua uusi T-paitaerä juhlalogolla, ja paitoja ennakkotilattiin yli 50 kappaletta. Niitä tilattiin myös Saku 2018 -tapahtumassa myytäväksi.

Saku 2018 ja vuosikokous järjestetään lauantaina 22. syyskuuta Oulussa.

Liite 4 - Toiminnantarkastajan lausunto

Suomen Amiga-käyttäjät ry:n jäsenille

Olen tarkastanut Suomen Amiga-käyttäjät ry:n kirjanpidon, tilinpäätöksen ja hallinnon tilikaudelta 2017-2018. Hallituksen allekirjoittama tilinpäätös sisältää tuloslaskelman ja taseen. Suorittamani tarkastuksen perusteella annan lausunnon tilinpäätöksestä ja hallinnosta.

Tarkastus on suoritettu hyvän tarkastustavan mukaisesti. Kirjanpitoa sekä tilinpäätöksen laatimisperiaatteita, sisältöä ja esittämistapaa on tällöin tarkastettu riittävässä laajuudessa sen toteamiseksi, ettei tilinpäätös sisällä olennaisia virheitä tai puutteita.

Lausuntona esitän, että tilinpäätös on laadittu kirjanpitolain sekä tilinpäätöstä koskevien muiden määräysten mukaisesti. Tilinpäätös antaa riittävät tiedot yhdistyksen toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Tilinpäätös voidaan vahvistaa sekä vastuuvapaus myöntää hallituksen jäsenille ja muille vastuuvelvollisille tarkistamaltani tilivuodelta.

Tampereella 3.9.2018

Antti Siren

Liite 5 - Suomen Amiga-käyttäjät ry:n toimintasuunnitelma kaudelle 2018-2019

Yhdistys jatkaa toimintaansa tukemalla suomalaisia Amiga-käyttäjiä ja edistämällä Amiga-tietouden tuntemusta sekä retropeliharrastusta Suomessa. Taloudellisesti yhdistys on toistaiseksi vakaalla pohjalla.

Yhdistyksen säännöllisiksi tapahtumiksi ovat vakiintuneet kesäkuun Vectorama-verkkopelitapahtuma, elokuun Oulun taiteiden yö sekä oma tapahtuma syyskuun lopussa. Nämä näyttävät jatkuvan. Lisäksi on tilanteen mukaan osallistuttu muihin tapahtumiin, tänä vuonna jo kahteen uuteen, ja kolmanteenkin yhdistystä on pyydetty. Hyvä kello näyttää kuuluvan yhä kauemmas, ja seuraamme mielenkiinnolla tulevan kauden tapahtumia.

Yhdistystä on siis pyydetty Kempeleeseen Zemppi-areenalla järjestettävään Kempele Games 2018 –tapahtumaan 20.10.2018. Toukokuun #TubeKempele oli positiivinen kokemus, ja nyt pelkän pelitapahtuman ollessa kyseessä kohderyhmä on enemmän toimintaamme lähellä. joten osallistumisemme vaikuttaa todennäköiseltä.

25-vuotisjuhlavuosi on edennyt hienosti tapahtumantäyteisenä ja myös uusi T-paitatilaus saatiin toteutetua. Puheenjohtajaa pikkuisen houkuttelisi myös pikkujoulujen tai kevättapahtuman järjestäminen, mutta jos Kempeleeseen mennään vielä lokakuussa, niin voimme todeta vuoden olleen menestys. Jatketaan samaa rataa niin kauan kuin kysyntää riittää.

Jäsenmaksujen sähköpostimuistutukset on syytä ottaa käyttöön. Nykyinen jäsenrekisteriohjelmisto ja hallittavissa oleva jäsenmäärä sen kyllä hyvin mahdollistaa, asia on vain jäänyt joviaaleihin jalkoihimme. Muutamme tapojamme, jotta toiminnan varmistava jäsenmäärä säilyisi.

Sääntömääräinen vuosikokous järjestetään heinä-syyskuussa 2019.

Liite 6 - Suomen Amiga-käyttäjät ry:n tulo- ja menoarvio kaudelle 2018-2019

YYhdistyksen tilikausi 2017-2018 oli noin 214 euroa alijäämäinen. Yhdistyksen varat ennen vuosikokousta ovat noin 756 euroa.

Tiedossa olevia menoeriä kuluvalla kaudella ovat Saku 2018 –tapahtuman tilavuokra noin 310 euroa sekä tapahtumassa tarjoillut pienimuotoiset virvokkeet n. 30 euroa. Vectoraman pelikilpailuihin on teetetty mitalipalkintoja, joiden hinta oli menneellä kaudella n. 40 euroa. T-paitojen kokonaistilaus maksoi paitojen osalta n. 540 euroa ja lähetyskulujen kera arviolta alle 600 euroa. Yhteensä tiedossa olevia varmoja menoja on vajaa 1000 euroa.

Saku-tapahtumassa myydään yhdistyksen tuotteita, ja nyt meillä on käytössä myös korttimaksut, mikä helpottaa rahaliikennettä. Aiempina vuosina osa potentiaalisista ostajista on myös joutunut jättämään ostot väliin, koska emme ole voineet ottaa vastaan kuin käteistä. Korttimaksuista menee 1,95% provisio eli esim. 10 euron jäsenmaksusta jää yhdistykselle 9,80 euroa.

Tulopuolella kohtuullisen varma potti ovat ennakkotilattujen paitojen 735 euroa. Mukeja on myymättä 165 euron edestä, ja vapaaseen myyntiin tilattuja paitoja 210 euron edestä. Noin 30 jäsenmaksun vuosittainen tulo olisi 300 euroa. Yhteensä tulopuolella on saatavissa n. 1400 euroa.

Optimitilanteessa ja pankkikulut huomioiden tämä tarkoittaisi yhdistykselle n. 1100 euron varoja, eli pääsisimme viiden tappiollisen tilikauden jälkeen hieman parempaan tilanteeseen yhdistyksen tulevaisuutta ajatellen.

Sääntöjen mukaan laskettu jäsenmäärä on pysynyt noin 50:ssä jäsenessä. Jäsenmaksujen sähköpostimuistutukset otetaan käyttöön.

Yhdistyksen varat on hyvä pitää noin 1000 eurossa, jotta tulevien tapahtumien järjestäminen on helposti mahdollista. Nykyiset varat riittävät hyvin yhdistyksen toiminnan jatkamiseen, mutta isompi tapahtuma etelä-Suomessa vaatisi tilavuokrienkin puolesta huomattavan rahallisen panostuksen.

Liite 7 - Hallitus 2018-2019

Hallituksen jäsenet ja varajäsenet:

  • Anu Seilonen, puheenjohtaja
  • Kimmo Vääriskoski, varapuheenjohtaja
  • Tapio Koivuniemi, sihteeri
  • Teemu Kärkkäinen
  • Kalle Laurinaho

Varajäsenet:

  • Tomi Jaskari
  • Kimmo Kannala
  • Mirva Luukkainen
  • Antti Mustakangas
  • Petteri Valli